Anteeksi hieman karskea otsikkoni, mutta se kyllä kuvastaa hyvin tämänhetkistä tunnetilaani. Tai itseasiassa se ei kuvasta fiiliksiäni edes riittävästi. Tällä hetkellä fiilikseni on jotain armottomasta vitutuksesta hirveään itseinhoon omasta epäonnistumisesta. Aika rankka aloitus?
Meinasin jo pitkään, että nytpäs postaan siitä, miten hyvin muutto ja eka työviikko on mennyt. Kaikki meni hyvin siihen asti, että nyt hoksasin, että ihan kaikki tavarani eivät kulkeutuneet uuteen asuntoon. Ja pitkällisen etsinnän jälkeen, niitä ei edes löytynyt. Todennäköisin olinpaikka näille tavaroille on Mustankorkean kaatopaikka Keski-Suomessa.
Mitä sitten menetin? Takit, pipot, huivit, kangaskassit. Ainakin. En ole osannut edes kaivata esimerkiksi takkejani, mutta älysin, että niiden on pakko olla ollut samassa pussissa huivien kanssa. Huiveja olen kaivannut jo pari viikkoa, mutta luulin niiden löytyvän varastosta. Vaan eipäs löytyneet. Loppupeleissä takit, kassit, pipot ym on ihan sama, mutta vittu ne huivit.
Eli myös ne kaikki itse vaivalla neulotut huivit.
Jep.
Perkele.
Eli ne kymmenet ja taas kymmenet tunnit, mitä niiden neulomiseen on kulunut - täysin turhaa. Samoin se raha, mitä olet käyttänyt niiden vähän laadukkaampien lankojen ostamiseen. Turhaa. Hukkaan meni, että heilahti.
Olipa joukossa myös uusin huivitekeleeni - Satakieli, jota en ole edes blogiin ehtinyt laittaa. Mahtava fiilis.
Että mitäs nyt sitten? Saako lohdukkeeksi tilata vähän uutta huivilankaa? Vai onko sekin turhaa kun ne tuntuvat kuitenkin menevän jossain vaiheessa roskiin? Käsityöinnostus nyt muuton jälkeen on ollut ihan nollassa, eikä tämä nyt yhtään buustaa sitä. Miten tästä pääsee yli?
Kuvituksena tietysti ainakin ne huivit, mitkä on nyt roskissa. En halua edes tietää, mitä muuta siellä on mennyt...
