Muutan huhtikuun alussa (eli reilun kuukauden päästä) Helsinkiin tai mahdollisesti Vantaalle töiden perässä. Oma kämppä Jyväskylästä on irtisanottu, uutta kämppää Helsingistä tai Vantaalta ei ole vielä löytynyt - yritän lohduttautua ajatuksella, että kyllä tässä on vielä aikaa ... kunnes ei ole. Reilu kolmen vuoden yksin asuminen päättyy myös tähän, sillä vastoin kaikkia odotuksiani, muutan saman katon alle pikkuveljeni kanssa puhtaasti taloudellisista syistä. Vuokrat pääkaupunkiseudulla ovat pilviä hipovia, ja me molemmat haluamme säästää rahaa, joten mikä olisikaan parempi vaihtoehto kuin kimppakämppä.
 |
| kuva © Oriol Salvador/flickr.com (CC BY-NC-ND 2.0) |
Uusi työpaikka sijaitsee Meilahdessa, erikoissairaanhoidon vuodeosastolla. Minähän olen tähän päivään asti tehnyt töitä leikkaussalissa instrumenttihoitajana viimeiset puolitoista vuotta - eli täysin eri hommaa kuin perinteinen vuodeosastotyö. Vaihdan Helsingissä myös takaisin kolmivuorotyöhön, ja toivottavasti myös vähän paremmille palkoille (ainakin kun lisät tulevat näkymään taas palkkanauhassa). Onneksi minulla on suht vankka kokemus kyseisestä erikoisalasta, joten ihan kaikki ei ole täysin uutta. Joudun kuitenkin aloittamaan aikalailla A:sta jo pelkästään tietojärjestelmien kanssa - ne ovat toki täysin erilaiset kuin meillä Keski-Suomessa.
Olen pääasiassa innoissani muutosta ja muutoksesta. Surullista tässä kuitenkin on se, että marsuni eivät lähde mukaani. Oikeastaan koko yksinasumiseni aikana olen omistanut erinäisen määrän marsuja. Nuo lattialla vipeltävät karvapallot ovat olleet suuri osa päivittäistä elämääni, joten on todella hankala kuvitella elämää ilman niitä. Tarjosin marsuja ensin äidilleni, jolla myös on tästä eläinlajista kokemusta, mutta hän ei ollut kiinnostunut. Onneksi marsuille kuitenkin löytyi hyvä koti työkaverini luota - hänellä on jo ennestään yksi marsu vailla kavereita. Tiedän, että tämän parempaa uutta kotia eivät karvaturrini voisi saada, mutta tuntuuhan tämä silti aivan paskalta. Mukanani marsut eivät olisi voineet muuttaa, koska a.) pikkuveli on allerginen, ja b.) olisin täysin jumissa Helsingissä/Vantaalla enkä voisi ikinä käydä missään kehä III:sen ulkopuolella, koska marsuille ei olisi pk-seudulla hoitajaa. Ei kuulosta hyvältä ratkaisulta.
 |
| kuva © Giuseppe Milo/flickr.com (CC BY-NC 2.0) |
Marsuasiaa lukuunottamatta kaikki on uutta ja jännää ja tulee
En voi sille mitään, että kaikesta huolimatta olen erittäin innostunut. Odotan kesää Helsingissä. Uusia paikkoja, uusia ihmisiä. Sitä, että työt eivät lopu/ala parin viikon varoitusajalla eikä tartte jännätä, tuleeko palkkaa vai olenko työtön jne. Odotan reissuja Suomenlinnaan piknikille. Ylipäätään olen innostunut siitä, että vihdoin saan haastettua itseni ja tehtyä elämääni jonkun muutoksen. Olen aina halunnut muuttaa pois Jyväskylästä, ja vihdoin uskalsin tehdä sen. Ja hei, mikä parasta. En tule olemaan siellä yksin! Hyvä työkaverini/kaverini leikkurista muuttaa kesällä perässä Helsinkiin, ja siellä on jo ennestään pari hyvää kaveria plus tietysti pikkuveli.
Lisäksi odotan ehkä eniten sitä, miten reissaaminen helpottuu. Pelkästään matkustamiseen lentokentälle ei tarvitse käyttää puolta päivää. Voi ihan oikeasti tehdä vaikka viikonloppureissun Eurooppaan kun lentokenttä on nurkan takana. Tai päiväristeily Tallinnaan ei kuulosta niin tyhmältä kuin mitä se meille keski-suomalaisille kuulostaa (koska siihen reissuun menee vähintään 2 vrk).
Että sellainen avautuminen. Vaikka moni asia on vielä epäselvä, on moni asia myös selvinnyt. Ja tulee varmasti selviämään. Meillä on tällä hetkellä leikkurissa ihan mahtava ilmapiiri, jota tulen kaipaamaan muuttoni jälkeen, mutta olen varma, että tulen sopeutumaan myös tulevaan työpaikkaani ihan yhtä hyvin. Kukapa sitä tietää, mitä tämä elämä tuo tullessaan!
 |
| kuva © Jonas Tana/flickr.com (CC BY-NC-ND 2.0) |
Lähetä kommentti