Frederiksberg & København Zoo

8.12.2016

Throwback to spring 2015... Viimeisimmässä aiheeseen liittyvässä postauksessa valehtelin postaavani koko reissun nyt kerralla, päästäisiinpä siitä eteenpäin ja saisi uutta reissupostausta kehiin. Toisin kävi. Eikä yllätä yhtään. Nämä Köpis/Malmö-kuvat ovat olleet käsittelyn alla jo toista vuotta, ja vasta nyt sain urakan loppuun saakka. Vasta nyt. Tiedän, olen täysin saamaton kuvankäsittelyssä.

Niille, jotka eivät vielä ole Tanska/Ruotsi-kuviini tutustuneet, tiedoksi - tein neljän päivän reissun Tanskaan ja Ruotsiin toukokuussa 2015 eli puolitoista vuotta sitten. Reissun postauksia löytyy tästä blogista aiheeseen liittyvillä tageilla sekä myös matkailu-sivun listauksesta. Nämä ovat kaikki tulleet tällä tavalla ripotellen, joten kärsivällisyyttä kiitos.

Tämän postauksen kertomus sijoittuu reissuni kolmanteen päivään. Varautukaa taas miljoonaan kuvaan.

21.5.2015 - Kööpenhamina: Frederiksberg & København Zoo


Kolmas päivä olikin jollain tapaa historiallinen minulle, sillä sain lähteä seikkailemaan Kööpenhaminan keskustaan ilman opasta (= kaveriani Hannaa). Täytynee ehkä mainita, etten ole aiemmin reissannut yksin yhtään missään Suomen rajojen ulkopuolella, joten ehkä hieman jännitti. Ei sillä, että tämä mikään ylitsepääsemättömän haastava suoritus olisi ylipäätään ollut. Bussilla Malmön keskusrautatieasemalle, siitä junalla Köpikseen (aivan niinkuin tullessanikin!), siitä metrolla Frederiksbergiin ja kohti eläintarhaa. Koska se oli suuntana. Hannaa ei niin eläintarha kiinnostanut, ja opiskellakin piti, joten minä ikuisena eläintarhojen ystävänä lähdin matkaan yksin.


Ajelin metrolla tosiaan Frederiksbergin metroasemalle, josta nousin suoraan jonkinsortin kauppakeskuksen sisuksiin. En ole mikään shoppailijatyyppi, varsinkaan ulkomailla, mutta kun nyt kerta näin helpolla pääsee niin saatoin tehdä vähän ostoksia. Löysin myös vastineen Tigerille, tanskalaisen Søstrene Grenen, josta ostin muunmuassa lankaa ja muuta jonninjoutavaa. Siitä lähdin sitten suunnistamaan kohti eläintarhaa - opaskirjani mukaan matkan piti olla ihan lyhyt, muutama sata metri... 




... Varmaan parin kilometrin kävelyn (tai siltä se ainakin tuntui!) jälkeen, astelin tuosta ylläolevassa kuvassa olevasta porttikongista sisään Frederiksberg Have-puistoon. Koko seutu ylipäätään oli tosi nättiä, ja oli kiva nähdä vähän muutakin kuin sitä ihan ydinkeskustaa.



Puisto oli tosi kaunis, ja siellä käyskenteli vapaana lintuystäviä kuten ylläoleva hiipparihaikara. Yllättäen näillä mun reissuilla, kuvia tulee eniten jostain laitapuolen talitintistä kuin itse kohteesta eikä nytkään tehty poikkeusta!








Frederiksberg Slot, jonka nimen bongasin vasta jälkikäteen.


Oli muuten tyhjä puisto, muutama hassu tyyppi minun lisäkseni, sekä tietysti lauma lintuja! Vihdoin, varmaan tunnin kävelyn (lintubongaus ym ei yhtään vienyt ylimääräistä aikaa... tietenkään!) jälkeen saavuin eläintarhan portille ja maksoin itseni sisälle.

Varoitus. Alla liian monta eläintarhakuvaa. Eli reilusti scrollausta jos eläintarhakuvat ei kiinnosta pätkääkään.



Käyn eläintarhoissa yleensä kaikissa ulkomaankohteissa, joissa ylipäätään vierailen, ja joissa on eläintarha. Tiedän, että joidenkin mielestä eläintarhat ovat kyseenalaisia, ja toki ne sitä ovatkin, jos eläinten elinolot ovat huonot. Kuitenkin suurin osa eläintarhoista pitää eläimiään hyvin, ja samalla vaalii pian uhanalaisten eläinlajien selviytymistä.

Itse käyn eläintarhoissa kuvaamassa. Aktiivisena valokuvauksen harrastajana, eläintarhakuvani ovat ehdottomasti kaikista kuvistani parhaimmistoa. Niiden kuvaaminen on kivaa, niiden käsittely on vielä kivempaa. Itseasiassa kivempaa kuin minkään muun osa-alueen kuvien käsittely. Eläintarhakuvissa saan käyttää erilaisia sommitteluja ja rajauksia, saan vetää ne halutessani vaikka puna/sini/kelta/violettisävyisiksi, ja silti ne yleensä näyttävät hyviltä. Teetän ottamistani kuvista paperikuvia, jotka yleensä liimaan kämppäni oviin.









Tämä kuva on kaikista (reilusti yli sadasta) eläintarhakuvistani ehdottomasti ykkössuosikkini. Kuvan sävyjä ei ole edes muokattu juuri lainkaan, tukaani vaan sattui istumaan kivansävyisen- ja pintaisen, vihreän seinän edessä. Tästä kuvasta tulee ehdottomasti suurennos seinälleni.


Perhostalot on muuten ehkä eläintarhan vaikein paikka kuvata, koska niissä lämpötila on jo tropiikin puolella, mikä vetää kaluston vaarallisen huuruun heti sisään astellessa. Oikeasti valokuvaajan pitäisi välttää tällaisia lämpötilan vaihteluita, mutta minä kaluston rikkoutumisen uhallakin menen tsekkaamaan ne perhoset.







Alimmassa kuvassa jo vähän näkyykin sitä rankkasadetta, joka yllätti kierroksen loppupuolella. Sateenvarjoa ei tietenkään ollut mukana, joten odottelin sateen loppumista suojassa katsellen vauvasarvikuonon touhuja. Onneksi kyseessä oli vain kuuro ja pääsin jatkamaan matkaa.

Kyllä niissä eläintarhoissa aina muutama tunti vierähtää helposti. Kolmisen tuntia taisi minulla Köpiksen eläintarhassa mennä, saattoi mennä enemmänkin sateen vuoksi. Kenkävalinta reissulle oli superhuono, joten jalkoihin sattui ja laukku painoi (kamerahan painaa about 4kg...) tuhottomasti paluumatkalla. Hurautin siitä oikeastaan suoraan keskusrautatieaseman kautta Malmöön.

Malmössä Hanna oli vastassa, ja mentiin siitä sitten vielä heittämään pikakierros Malmön satamaan katsomaan koko kaupungin korkeinta rakennusta. Jätän ne kuvat kuitenkin seuraavaan postaukseen, koska muuten kukaan ei jaksa selata tätä(kään) loppuun asti.

Leave a Comment

Lähetä kommentti