Sukkia kaverille

17.2.2016


Vihdoin tapahtui se päivä kun sain lupaamani sukat valmiiksi! Kaverini on niitä kohta vuodenpäivät odotellut, enkä minä vaan löytänyt motivaatiota niiden loppuun neulomiseen. Nyt se motivaatio kuitenkin löytyi, ja ihme tapahtui! Sukat on valmiit, kuvattu ja postitettu kaverille.

Pahoitteluksi pitkähköstä viivästymisestä - neuloin kaverille toisenkin parin sukkia. Pakko sanoa, etten ole tyytyväinen ensimmäiseen pariin. Lähdin tekemään Dropsin sukkalangoille suunniteltua ohjetta Novitan seiskaveikalla eikä ohje käynyt yhteen lainkaan. Se taas johti siihen, että sukista tuli ihan ihmeellisen kokoiset ja näköiset. Osasyy on myös sillä, että kaverillani on omaa jalkaani huomattavasti pienempi koipi, enkä ole tottunut tekemään sukkia pienijalkaisille! Siksi toinen pari - jos toiseen ei olla tyytyväisiä, voi ne heivata vaikka jorpakkoon ja käyttää vaan näitä toisia.

Huomasin myös (jälleen), että pitäisi aina tehdä kummatkin sukat kerralla eikä odottaa vuotta seuraavan sukan tekemiseen. Kummasti käsiala olikin tiiviimpää vuoden jälkeen ja toinen sukka on ihan eri kokoinen verrattuna toiseen! Ehkä ensi kerralla sitten...



Lanka : Novita 7-veljestä
Puikot : KnitPro Cubics 3,5 mm 
Langan menekki : 90 g
Ohje : Moonikat by Niina Laitinen Designs




Lanka : Novita 7-veljestä
Puikot : Varsi sukkapuikot 4 mm, terä sukkapuikot 3 mm
Langan menekki : 126 g
Ohje : Winter Fantasy by Drops Design


Leave a Comment

Lähetä kommentti