Eka huivi ikinä

26.8.2015


Elämäni ensimmäisen huivin tekeminen oli osa Kesäyöstä Jouluyöhön 2015-haastetta, ja toisena haasteen töistä valmistunut neulos. Itse huivin neulominen on ollut suunnitelmissa jo pitkälti keväästä saakka - lankakin oli ostettu Titityystä hyvissä ajoin varastoon. Mutta kun se aloittaminen... Se on aina se hankalin kohta.

No, muutaman kirosanan ja mallin vaihdon jälkeen, hoksasin, miten huivia tulee työstää. Malliksi valikoitui Janina Kallio Designin Antarktis, joka loppupeleissä oli helppo ja mukava neuloa. Huivi valmistui osittain yövuoroissa, osittain Anthony Bourdainin matkaohjelmia katsoen. Mutta kuten tämän blogin lukijatkin jo varmasti tietävät, kaikki vaatii minulta aikaa eli myös kuvien ottaminen vei pari kuukautta. Taustalla kuvissa on mummolan pihapiiri, kun kerrankin älysin ottaa huivit ja kameran mukaan. Pitäisi varmaan alkaa kuvaamaan neulekuvia enemmän ulkona, kun taustat ja valo on niin paljon paremmat.

Aion ehdottomasti etsiä tätä lankaa jostain lisää. Muistaakseni näin näitä keväällä Titityyn alelaarissa, enkä silloin hoksannut ostaa, joten varmaan lanka on ainakin kyseisestä kaupasta poistunut. Netistä sitä varmasti jostain saisi. Huivilankana ihan täydellistä - materiaali ei ole järin pistelevä, värit ja raidat menevät kauniisti ja yksi kerä riittää ainakin tähän huivimalliin. Suosittelen!

Ps. KyJy-töistä vielä sen verran, että kohta ne on kaikki onneksi aloitettu (eräpäiväkin tulee pikkuhiljaa vastaan), ja itseasiassa 3/20 olen saanut valmiiksi! Hiljaa hyvä tulee!




Lanka : Lang Mille Colori Superwash - 100 % merinovillaa
Langan menekki : 92 g
Puikot : pyöröpuikot, koko 3 mm
Ohje : Antarktis by Janina Kallio Design

Leave a Comment

Lähetä kommentti