Ranteenlämmittimet, joista piti tulla sukat

8.3.2015


Varmasti jokainen postaus tässä blogissa alkaa sanoilla 'olen niin huono päivittämään blogia blablabla', mikä pitää ihan paikkaansa, mutta en nyt sitä tähänkin postaukseen viitsi tunkea heti ensimmäiseksi lauseeksi! Totuushan on se, että olen bloggaajana sellainen, joka päivittää vain silloin kun saa jotain oikeasti aikaiseksi eikä huvikseen kolmen tunnin välein jotain turhanpäiväistä täytetekstiä.

Nyt aikaa on mennyt poikkeuksellisen paljon esimerkiksi työnteolle ja valokuvausharrastukselle (koska uudet nettisivut sain vihdoin valmiiksi, jee!). Toisalta myös neulontainspiraatio on nostanut päätään, ja olen jopa saanut jotain valmiiksikin. Kuten esimerkiksi nämä ranteenlämmittimet, joista piti kyllä alunperin tulla villasukat...

Siinähän kävi niin, että kiva kuvio ja ihana lanka innostivat neulomaan kauniit kirjoneulevillasukat. No, 10 cm vartta tehtyäni huomasin, ettei nämä tule ikinä mahtumaan omaan jalkaani koska puikotkin varmaan oli väärin valittu ja neule liian tiukkaa ja lukuisia muita syitä. Siispä villasukista syntyi ihan pätevät ranteenlämmittimet - sellaiset oli alunperinkin tarkoitus tehdä joskus, luultavasti kyllä jollain kivalla palmikkokuosilla. Käyhän se näinkin.


Loppuun vielä Instagramiin kolmesta eri kuvasta yhdistetty työvaihekuvasarja - minua saa toki seurailla myös instassa, mutta sieltä saa bongailla kaikkea muutakin kuin pelkkiä neuletöitä (marsuja, ruokia ja sitä turhanpäivästä kännykkäkuvailun antia).

Lanka : Regia Fluormania Neonberry sekä Novitan Nalle-lanka mustana
Langan menekki : 64 g
Puikot : sukkapuikot, koko 2
Ohje : Kuvioon ohje Reet Piirin Suuresta kinnastakirjasta (Põlvan pitäjän malli), muuten päästä heitetty ohje

Leave a Comment

Lähetä kommentti