Ensimmäiset virolaiset lapaset!

19.1.2015


Ostin taannoin, joulun alla, joulumarkkinoilta virolaisten neulemallien kirjan, jossa malleja on kuvattu kylän tarkkuudella, satapäin. Vasta nyt pääsin kokeilemaan ensimmäistä mallia kirjasta, ja valitsinkin kuvassa näkyvän, geometrisen kuvion omaavan mallin.

Alkuun odotin lapasten ja etenkin mallin olevan työläät tehdä, mutta harhaluuloksi tämä mietelmä osoittautui. Kuvio oli helppo, ja sen oppi nopeasti ulkona. Ja kun sitten ei tarvinnut kytätä ohjetta, oli neulominen nopeaa. Toki, ainakin minulla, langat menivät sata kertaa solmuun yhden kerroksen aikana, ja niitä sai aina selvitellä. Tämä ei kuitenkaan niin iso ongelma ollut, etteikö sitä olisi viitsinyt tehdä.

Hieman liian pienillä puikoilla lähdin liikenteeseen, ja lapasista tuli aavistuksen pienet ja tiukat. Ehkä pidän ne itselläni, ehkä en. Toiset, eri väriset teen kyllä ehdottomasti jossain vaiheessa! Ja nämä taisivat muuten olla ensimmäiset tämän vuoden puolella valmiiksi saadut käsityöt!

Lanka : Novitan 7-veljestä (tummansininen, luonnonvalkoinen)
Puikot : pyöröpuikot, koko 2,5
Langan menekki : 87 g
Ohje : Viru-Jaagupin pitäjän malli (Suuri kinnaskirja - Reet Piiri)

Leipomuksia


Tuli tuossa viime viikolla kokkailtua ehdottomasti kahta lempileipomustani: nougatpaloja ja tacopiirakkaa. Kumpikin on sellasia, että vie kyllä kielen mennessään! Itsehän ne tuli sitten hotkittua muutaman päivän sisällä, kun en kahviseuraa äkkiseltään löytänyt. Jätän nyt ohjeet naputtelematta kumpaiseenkin, kun netistä löytyy niin pätevät ohjeet kummallekin.

Nougatpalojen ohje on Kinuskikissan käsialaa, ja itse olen tehnyt ohjetta tismalleen tuollaisena. Toki omat, piirakanpäälliset kuvioinnit eivät ehkä noin taidokkaita ole. Ja tämä piirakka paranee ehdottomasti ollessaan yön yli jääkaapissa. Tuoreena ei maistu oikein millekään, mutta maku tulee kunnolla esiin vasta seuraavana päivänä. Helppoa, nopeeta ja erittäin hyvää!

Tacopiirakan ohjeen löysin joskus aikapäiviä sitten Mau!kas ruokablogista. Ohjeen löytymisestä asti on piirakkaa pitänyt vääntää tasaisin väliajoin, koska se on vaan niin hyvää. Ainesluettelo näyttää ehkä hieman epäilyttävältä, mutta voin vannoa, että lopputulos on suussasulavaa! Ja pohjahan on alunperin joku karppaajille sopiva, eli jauhoja ei tähän malliin tule (rasvaa, juustoja sun muita sitten senkin edestä).


Käsityötavoitteet vuodelle 2015

4.1.2015

Pelkkien random-käsitöiden tekeminenhän olisi ihan tosi tylsää jos ei olisi mitään tavoitteita asetettu. Siispä näin vuoden alun kunniaksi päätin listata muutamat must-do-tavoitteet itselle tälle vuodelle 2015. Todennäköisesti nämä kaikki jäävät vain haaveiksi, mutta ainahan sitä saa haaveilla! Kuvat on luvattomasti lainattu pinterestistä.

Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että aion tehdä vuonna 2015...


...miljoonasti ihania kirjoneulelapasia! (linkki)


...jotain ihania neulottuja/virkattuja söpöliinipehmoleluja! (linkki)


...jonkun hienon villatakin (tai aloittaa ainakin!) (linkki)


...pipon! Ei niitäkään voi olla liikaa! (linkki)


...opetella käpypitsin! (linkki)


... virkata tilkkutäkin! (linkki)


... virkata myös nämä tossut! (linkki)


...tekaista hienon pitsihuivin! (linkki)


... tehdä paljon hienoja metallilankajuttuja! (linkki)


... valmistaa itse saippuaa (linkki)

... ja varmaan miljoonasti muuta!

Joululahjat

Jouluaiheisia postauksia nyt vaan tulee ja tulee, vaikka joulu meni jo aikapäivää sitten. Minkäs sille voi kun ei osaa postata blogiin mitään ajoissa, vaan kaikki pitää tehdä jälkijunassa! No joka tapauksessa, minun jouluni 2014 keskittyi enemmän lahjojen antamiseen kuin saamiseen. En oikeastaan olettanut saavani mitään (paitsi jonkun neulekirjan!), mutta lahjoin äitiä ja mummoa sitten senkin edestä. Ehkä niitten osien täytyy tosiaan jossain vaiheessa kääntyä päälaelleen, eikä sitä muutenkaan tässä iässä enää lahjoja tarvitse.


Tämän pallerotyynyn tekemisen aloitin alunperin aikapäiviä sitten, ja sen voi itseasiassa bongata myös keskeneräiset työt-postauksesta vuodelta 2013, jolloin siitä oikeasti piti tulla jonkinsortin peitto. No, kuinkas kävikään, langatkin loppui kesken ja tein siitä tyynyn. Itseasiassa tyynystä tuli niin hieno, että olisin voinut pitää sen vaikka itse, mutta loppupeleissä se lähti mummolle lahjaksi. Mummo oli ikionnellinen ja nyt tyyny koristaakin heidän olohuoneen sohvaa. Kiva väripilkku muuten niin hailakan harmaaseen olkkariin...

Tyyny on tehty isoäidinneliöistä, lankana Novitan Siiri. Punnittua ei nyt tätä tullut.


Ylläolevat joulunväriset pyörylät taasen koittavat kovasti esittää pannulappuja. Punavihreä nyt ehkä vielä menee pannulapusta mutta tuo punainen möykky näyttää kyllä oikeasti joltain ihan muulta. Nämä meni myös mummon joulupakettiin, ja punaisen möykyn lanka on itseasiassa samaa kuin mistä mummolle väsäsin jo valepalmikkosukat.

Punavihreässä lankana on siis ihan Novitan 7-veljestä kun taas punainen möykky on tehty Novitan raita-langasta. Kumpainenkin virkattuja. Punaisen möykyn ohje on Patalappuja à la Carté-kirjasta kun taas Virkkaa ja koukkua keittiöön-kirjasta.




Ylläoleva siniharmaa pannulappu meni äitille joululahjaksi. Koko pannulappu oli lähinnä nopea kokeilu popcorn-virkkaustyylistä, mutta arvelin että äiti sinisen ja harmaan värin ystävänä siihen tykästyisi. Eikä arvaus mennyt hirveästi vikaan vaan lappu otettiin iloiten vastaan. Pieni se on kooltaan, että ei siihen mitään jättikattilaa päälle laiteta.

Patalappu on jälleen tehty Novitan 7-veljestä langasta, jotenkin olen tykännyt siihen pannulappulankana kun se on tarpeeksi paksu. Ohje taisi muistaakseni olla Patalappuja à la Carté-kirjasta.


Näköjään olin tänäkin jouluna erikoistunut näihin pannulappuihin, sillä ylläoleva tekele tuli myös äitille joululahjaksi, vaikka väriensä puolesta ei kyllä sovi jouluun eikä edes äitin sinisävyiseen keittiöön. No, ehkäpä sille jotain käyttöä tulee.

Lanka jälleen Novitan 7-veljestä, ohje kirjasta Virkkaa ja koukkua keittiöön.

Joulusukat


Joo, tiedetään, oon maailman huonoin bloggaaja ja blogin päivittäjä, koska muistan tehdä sen ehkä kerran vuodessa. Ja sillonkin tyrkkään kaikki miljoonakakssataa kuvaa ja postausta kerralla, koska muuten en muista niitä enää. Eikä se mun hieno 'uutta opettelemassa'-haastekaan oikein toiminut.

Homman nimihän on se, että joulukuussa alkoi vuorotyö, mikä nyt kivasti sitten riisti vapaa-aikaa kaikelta harrastamiselta. Töiden jälkeen olin niin naatti, että kaaduin sohvalle ja tuijotin telkkaria peiton alla, jonka jälkeen menin nukkumaan. Jäi muuten käsitöitten teko vähemmälle. Ja kaikki muukin. Miten normaalit ihmiset suoriutuu töistä ja muusta elämästä? En vaan käsitä!

No anyway, tässä postauksessa piti esitellä joulusukkia, eikä lässyttää joutavia. Bongasin nää söpöt joulusukat Novitan talvinumerosta, ja olihan ne pakko lähteä värkkäämään kun muutenkin noihin kirjoneuleisiin oon niin ihastunut. Sukkien valkoinen väri on muuten oikeasti ihan kirkkaan valkoinen eikä mikään ruma kulahtanut keltainen, niinkuin kuvassa näyttää... Nää on tällä hetkellä mun lempisukat, ja alkaakin jo istua jalkaan kivasti vaikka aluks vähän kinnas sieltä sun täältä!

Lanka : Novitan 7-veljestä (punainen ja valkoinen)
Langan menekki : 269 g
Puikot : sukkapuikot, koko 3
Ohje : Novita-lehti, talvi 2014