Uutta opettelemassa #2 : tärkkäys

26.10.2014


Uutta opettelemassa-sarja saa jatkoa, kun innostuin tällä viikolla vähän tärkkäilemään. Suunnitelmissahan tämä homma on ollut jo varmaan parin vuoden ajan, mutta suunnitelmiksi se on jäänyt tähän viikonloppuun asti. Erikeeperiä sai käydä etsimässä tästä kaupungista (keskustasta) kissojen ja koirien kanssa, kunnes vihdoin Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi pieni purkki järkyttävän isolla hinnalla. Olihan se kuitenkin pakko ostaa kun ei muuallekaan päässyt. Jostain rautakaupasta olis varmasti saanut halvemmalla.

Sitten vaan liima-vesiseos valmiiksi, vähän muovia finnfoamin päälle ja ei muuta kun pitsihässäkät nuppineuloilla kiinni. Ensimmäiset meni ihan testimielessä, ja kun sitten sain huomata, että hommahan toimii, alkoi järjetön tähtösten teko! Yksi valvottu yö ja nyt kasassa n. 15 punaista ja valkoista tähteä sekä pari noita vähän isompia ja moniuloitteisempia tähtösiä, sekä pari tärkättyä kulhoa. Ei huono saldo viikonlopulle!


















Yön kuvaoksennus

25.10.2014

Yön pimeät tunnit aiheuttavat sen, että tekee mieli jakaa muutamia, melko mitäänsanomattomia kuvia, mitä iphone sisältään suoltaa. Olkaapa hyvät.


kynttilöitä, sons of anarchyä - niistä on ilta tehty!

@ ikea, kuopio

yöllinen näkymä olkkarin ikkunasta

foodporn!

keitokset

karvapallero kurkkii kolosta

makkarin ovi + tumbl-tulostetut kuvat <3

vauvamarsun kynimisaika!

marsviinereiden koti

kesän kohokohta: Weekend Festival!

työminä (kivasti leventävä kuva!)

asuntomessujen kuvasaldoa

onnellinen marsu!

nukkuva marsu (+ ylisöpöt käpälät!)

kesän keitoksia eli thaimaalaista kanakeittoa

marsupyykillä (eikä lainkaan onnellinen marsviineri)

metallilankatuotoksia

mummon antiikinaikanen vaaka

akvaarion asukkeja

lisää metallinvääntelyä

uudenkarheat palmikkolapaset!

pinkki pitsiliina (josta muuten tuli tänään pitsikulho!)

vauvamarsu ihan vauvana!

(toivottavasti) tulevaisuuden työasu

Lisää sukkia!



Toinen sukkapostaus heti perään - nämäkin sukat on tehty jo viikko pari sitten, mutta kummasti se bloggaaminen on jäänyt. Tai no, jos bloggaamiseksi lasketaan muiden blogien aktiivinen seuraaminen, niin sitä on kyllä tullut harrastettua. Omaa blogia ei niinkään....

No kuitenkin, nämäkin sukat on neulottu Regian herkkuväreistä, kuten edellisenkin postauksen valepalmikko-sukat. Koska näemmä olen ihastunut palmikoihin, on tässä hyödynnetty tuollaista hieman kennomaista palmikkoa, joka oli yllättävän helppo neuloa. Oikeasti ja ohjeen mukaan, sukkiin olisi kuuluneet jonkinsortin tupsut, mutta koska minä en sellaisista välitä, jätin ne neulomatta (kuten myös tupsun nyöreille tarkoitetut reiät joustinneuleen yläosassa).

Jostain syystä, nämä sukat on saaneet paikkansa mun suosikkisukkakategoriassa eikä ihan syyttä! Lanka on ihanan pirteän väristä, sukat istuu hyvin ja on mukavat jalassa, ja mallikin on kiva. Täytyy varmaan askarrella toiset samanlaiset joku päivä, lankaakin kun jäi ihan riittämiin.




Lanka : Regia fluormania 6-säkeinen (värille en löytänyt nimeä vaan koodin 6859)
Langan menekki : 76 g
Puikot : sukkapuikot, koko 3
Ohje : Novitan sukkalehti - palmikkosukat tupsuilla

Uutta opettelemassa #1 : valepalmikko

19.10.2014


Koska liian usein tulee käytettyä jotain typerää tekosyytä siihen, että ei voi opetella uutta tekniikkaa tai jotain muuta, ajattelin haastaa itseni kokeilemaan jotain uutta käsityöhön tai kokkaamiseen liittyvää joka viikko. Toisinsanoen, pyrin viikottain kokeilemaan jotain uutta, oli se sitten jotain ihan pientäkin, ja postaamaan siitä tänne. Samalla saan hyvän syyn kirjoittaa blogiin, joka tuntuu niin usein jäävän unholaan.

Tällä viikolla sain valmiiksi ihkaensimmäiset valepalmikkosukat. Oikeita palmikkoja on tullut tehtyä useamminkin, mutta jotenkin koen niiden tekemisen työlääksi kaiken vääntelyn ja kääntelyn takia. Nyt sain kuitenkin kaverilta vinkkiä valepalmikkoon, ja pitihän sitä kokeilla. Ja kyllä muuten elämä helpottui kummasti ohjeen myötä! Neulominen kävi käden käänteessä ja neuleesta tuli lisäksi yllättävän joustavaa - jotenkin ajattelin, että se saa neuleen tiukkaan sumppuun niinkuin palmikkokin tuppaa omilla puikoilla tekemään.





Lanka : Regia Fluormania (väri neonberry)
Langan menekki : 50 g
Puikot : sukkapuikot, koko 3
Ohje : täältä mukauttaen 

Metallilankakanakori

1.10.2014


Muutama käsitöihin myös hurahtanut kaverini varmaan kohta jo sekoaa kuullessaan minun puhuvan kanakorista, joten täytyihän se saada valmiiksi! Idea lähti siitä, kun löysin tämän hurmaavan metallilankakanakorin kuvan pinterestistä, ja sellainenhan oli tietysti pakko saada. Metallilanka kun itellä lojuu kilokaupalla olkkarin lattialla, ei homma tarvinnut kuin aloittaa. Muutama viikko aina televisiota katsellessa tuli lankoja pyöriteltyä, ja vihdoin se on valmis! Aivan jättisuuri verrattuna siihen, mitä sen varmaan olisi pitänyt olla! Mutta on se hieno! En tosin tiedä, mitä sinne tyrkkään, koska kyllä saa muutaman paketin munia ostaa, että tuo täyttyisi!

(Nyt ku jälkikäteen katsoo tuota inspiskuvaa, niin täytyy kyllä sanoa, että mun kana on varmaan syntynyt Tsernobylin alueella, on se sen verta mielenkiintoisen näköinen...!)

Nyt vaan koitan äkkiä saada ökylankasukat valmiiksi niin voin alottaa tekemään jotain muuta jännää!